Asiaa munasta

Muistan elävästi sen toukokuisen päivän viime keväänä kun menin kanalaan ja siellä odotti meidän kanojen ensimmäinen muna! Niin arkinen ja luonnollinen, mutta silti niin ihmeellinen. Taisin ihan ääneen huudahtaa, niin haltioissani olin. 

Myllyn kanojen ensimmäinen muna
Myllyn kanojen ensimmäinen muna

Aika nopeasti muna alkoi olla jokapäiväinen näky kanalassa. Sitten niitä alkoi tulla useampi päivässä, kunnes kaikki kuusi kanaa olivatkin päässeet täyteen vauhtiin ja munia tuli kuusi kappaletta joka päivä. Sitten pitikin alkaa muistelemaan, mitä kaikkea pitää tehdä ennen kuin näitä ihanuuksia voi myös asiakkaille myydä herkuteltavaksi.

Kuten niin monessa muussakin asiassa, ensin hoidetaan byrokratia kuntoon. Jotta kananmunia saa luovuttaa ulkopuolisille, tulee kananmunien tuottajan tehdä alkutuotantoilmoitus kunnan elintarvikevalvontaviranomaiselle. Jo tätä ennen kanojen hankkimisen yhteydessä on pitänyt rekisteröityä siipikarjan pitäjäksi maaseutuviranomaiselle ja rekisteröidä kanojen pitopaikka.

Rekisteröitymisten lisäksi tulee hoitaa salmonellaseurantaa. Salmonellaseuranta toteutetaan lyhyesti sanottuna niin, että lähetetään kanankakkanäyte laboratorioon, josta vastaus tulee muutamassa päivässä. Kakkanäyte otetaan meillä tossunäytteenä eli puhdas harso jalan ympärillä kävellään ympäri kanalaa mahdollisimman monessa kakkaisessa kohdassa. Pienissä kanaloissa (alle 50 kanaa), näytteen voi ottaa itse. Ainoastaan joka kolmas vuosi näytteenoton hoitaa eläinlääkäri.

Tossunäyte
Tossunäyte

Edellä mainitut eivät ole järin monimutkaisia toimenpiteitä, mutta ne on kuitenkin muistettava hoitaa. Ja nehän koskevat kaikkia, jotka luovuttavat tai myyvät kananmunia, vaikka kanala olisi kuinka pieni kotitarvekanala.

Pakkausmerkinnät

Entä ne leimat, jotka kaupan munissa on? Jos munivia kanoja on alle 50, saa munia myydä ilman niiden leimausta. Ja suoraan tuotantopaikalta on mahdollista myydä 20 000 kg kananmunia vuodessa (aika monta munaa mahtuu tuohon!). Kuitenkin myös suoraan tilalta pieniä määriä myydessä on pakkausmerkinnät oltava kunnossa. Pakkauksessa tulee olla mm. tuottajan nimi ja parasta ennen päiväys.

Mukava homma oli suunnitella munakennoon liimattava etiketti, johon painatin perustiedot valmiiksi ja parasta ennen -päiväyksen ja muut muuttuvat tiedot lisään kynällä. Tavoitteena oli paitsi informatiivinen ja säädökset täyttävä etiketti, myös mukavannäköinen pakkaus. Etikettiin valitsin omasta mielestäni aivan ihanan kuvan Inkku- ja Helmi-kanoista orrella. 

Myllyn kanojen munat paketissaan
Myllyn kanojen munat paketissaan

Munien säilytys ja käyttö

Aivan tuoreet munat ovat parhaita sellaisenaan syötynä, esimerkiksi paistettuna. Näin niiden makukin pääsee oikeuksiinsa. Myös vaikkapa pullan leivontaan tuoreet munat ovat oivallisia. Sen sijaan sanotaan, että aivan tuoreet munat eivät vatkaudu kunnolla eli eivät ole parhaita sellaiseen leivontaan, jossa munat tarvitsee saada vaahdoksi.

Munien parasta ennen päiväyshän on 28 päivää munintapäivästä. Katsopas kaupasta ostamaasi munakennoon merkitty parasta ennen -päiväys ja laske siitä munintapäivä. Kuinka tuoreita munasi ovat? Ei sillä että munat menisivät miksikään vanhetessaan (itse asiassa oikein säilytettynä säilyvät usein aivan hyvinä paljon pitempään kuin tuo 28 päivää), mutta jokaisen pitäisi päästä joskus maistamaan tänään tai eilen munittua munaa!

Tiesitkö, että munat tulee säilyttää tylppä pää ylöspäin? Ihan järin vakuuttavaa tieteellistä näyttöä en asiasta löytänyt, mutta näin ohjeistavat niin isot munantuottajat kuin asiaan vihkiytyneet kanaharrastajat. Näin sanotaan myös alun perin vuonna 1937 kirjoitetussa Martta Martimon kirjassa Siipikarjan hoito (WSOY). Eli kyllä se vain on uskottava 😊 Parempi säilyvyys tässä asennossa johtuu siitä, että tylpässä päässä on ilmatasku. Jos munaa säilytetään terävämpi pää ylöspäin, ilmatasku jää alas. Tämä johtaa siihen että ilma pyrkii ylöspäin ja rikkoo munan luontaista rakennetta.

Alkuperäinen vuodelta 1937, tämä 5. painos vuodelta 1951
Alkuperäinen vuodelta 1937, tämä 5. painos vuodelta 1951

Entä säilytyslämpötila? Toiset säilyttävät munia jääkaapissa ja toiset huoneenlämmössä. Optimaalinen säilytyslämpötila on noin 14-15 astetta. Yleensä tämä ei ole huoneenlämpö, mutta ei myöskään jääkaapin lämpötila. Olennaista kananmunien säilytyksessä onkin pitää lämpötila tasaisena. Eli jos ei omista sellaista viileäkaappia, joka olisi lähellä tuota 14-15 astetta, niin munat kannattaa säilyttää joko huoneenlämmössä tai jääkaapissa, mutta ei siirrellä niitä edes takaisin. Lämpötilanvaihtelut muodostavat munan pinnalle kosteutta, mikä heikentää säilyvyyttä.

Toki jos munia ei aio kovin kauaa säilytellä, vaan pistellä parempiin suihin, niin säilytysolosuhteilla ei ole niin kovin suurta väliä 😊  

Munia ei myöskään voi pestä ilman, että säilyvyys kärsii. Siksi meilläkin kanalassa mahdollisesti likaantuneet munat menevät omaan käyttöön (kun pestä ei voi eikä oikein likaisia muniakaan voi myydä). Mahdollinen lika tulee yleensä siitä, että muna on pyöräytetty johonkin ihan muualle kuin munintapesään, esimerkiksi kanalan lattialle. Myynnissä olevat munat ovat siis "munintapuhtaita". Yleinen harhaluulo tuntuu olevan, että munat olisivat jotenkin kovinkin likaisia kanasta tullessaan, mutta näinhän ei siis ole.


Entäs tiput?

Kaikista munista ei tule tipuja, vaikka niitä kuinka hautoisi. Siihen tarvitaan tietenkin kukko. Vain hedelmöittyneistä munista voi siis hautoa tipuja. Vaikka kanalassa olisi kukko, välttämättä ihan jokainen muna ei ole hedelmöittynyt eikä tätä voi tietää muutoin kuin läpivalaisemalla muna haudonnan alettua. Läpivalaisussa näkee, onko munan sisällä lähtenyt alkio kehittymään. Toinen vaihtoehto on vain odottaa ja katsoa, mistä munista kuoriutuu tipu.

Luomukanaloissa on myös kukkoja. Periaatteessa siis kaupassakin myytävistä luomumunista on mahdollista hautoa tipuja. Haudonta voidaan suorittaa hautomakoneessa tai sitten kana voi itse hautoa munia. Tätä ei oikein voi käskeä eli kana itse päättää milloin hänen mielestään on oikea aika perheenlisäykselle. Useimmiten pienissä harrastekanaloissa on kuitenkin enemmän ongelmana liika hautomisinto kuin sen puute. Jos tipuja ei toivota, on munat poistettava joka päivä hautovan kanan alta ja odotettava että innostus laantuu.

Hedelmöittynyt muna ei poikkea hedelmöittymättömästä mitenkään, ellei sitä haudota. Nämä munat syödään siis ihan samaan tapaan.

Ossi-kukko
Ossi-kukko

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa...ja yksi niistä on kananmuna!

Pienet asiakkaani esittävät munista usein kysymyksiä, kuten Ovatko nämä syötäviä? Onko munissa leima jo valmiina kun ne tulee kanasta? Onko muna likainen kun se munitaan? Onko näissä sisällä tipu? Onkin hienoa nähdä, miten lapset saavat ahaa-elämyksiä siitä, mistä ja miten ruoka tulee sinne kauppaan ja ruokapöytään. Ja kuinka jännää se onkaan lasten mielestä ollut, kun on vanhempi-lapsi -tapaamisissa tai synttärijuhlissa käyty yhdessä keräämässä munat pesistä koriin!

Meille aikuisille nuo lasten kyselemät ovat melko selviä asioita, mutta ehkä sinäkin sait jonkin pienen murusen uutta tietoa kun luit tekstini?

Sitten onkin hyvä aika ottaa kori käteen ja käydä keräämässä munat kanalasta!

terkuin Katri

P.S. Aikaisempiin blogikirjoituksiin pääset tästä.